Adelboden in my heart.

En tiijä mistä alottaisin. Viime viikko oli jotain niin upeeta ettei mitään rajaa. Se, että on aina unelmoinu pääsevänsä laskee Alpeille ja sit et oikeesti lopulta pääsee sinne ja sitte ku siel on vielä upeempaa mitä on kuvitellu...

Viime lauantaina meijän auto starttas siis kohti Sveitsiä kello 04.00. Joo aamuherätykset ei oo ikinä ollu mun heiniä ja siis tuohan oli tarkemmin ottaen yöherätys. Ja jos vielä lisätään se, et päätin vielä perjantaina "uhrautua" lähtemään tyttöjen kaa Leuveniin, niin menestys oli taattu. Herätyskello oli soimassa 3.20 et ehtisin sopivasti vielä torkuttaa 10 min. ja sitte ois puol tuntii aikaa pakkailla viimeset jutut kasaan ja syödä nopeesti jotain. No kaikki ei sitte ihan sujunu suunnitelmien mukaan.. 3.50 kuulin hiljasen koputuksen mun ovelta ku lapset tuli ilmottaa et lähetään muuten 10 minsan päästä. Ei hirveesti naurattanu ku heräsin meikit levinneinä noin tunnin nukkumisen jälkeen ja tajusin et 10 minuuttia aikaa laittaa kaikki valmiiksi. Onnistuin siinä sit kuitenkin jotenki, mut ei siis puhettakaan aamupalasta, suihkusta, meikkien korjaamisesta tai tarkistuksesta et kaikki on varmasti mukana.

Autossa nukuinki sitte 8 asti, oltiin ajettu jo Luxembourgin läpi Ranskaan, jollon pysähyttiin aamupalalle. Näytin varmaan aika ihanalta ja luulen et haisin myös. 11 aikaan oltiin Bernissä jossa käytiin kiertelee eka vanhaa kaupunkia ja sitte kahvilla kivassa leipomossa. Bernistä oli sitte vielä tunnin ajomatka Adelbodeniin, eli meidän määränpäähän.

Adelboden on siis sellanen pikkunen kaupunki noin 1500 metriä merenpinnasta. Asukkaita joku reilut 3000. Mun sekä perheen hotellit oli siis Adelbodenissa. Olin eri hotellissa kun host-perhe, koska varaushetkellä yhdenhengen huoneita ei ollu enää vapaana samasta hotellista. Tää ei kyllä haitannu ollenkaan. Hotellilta hissille oli matkaa joku 150 metriä ja huipulle meno kesti sellasen puoli tuntia. Rinteitä on yli 200 kilometriä. Tähän vois vertaukseks laittaa et Levillä on jotain 40 kilometriä eli hiukan isommasta paikasta kyse.

Jos joskus tai koskaan meette Adelbodeniin ja tykkäätte hyvästä ruoasta niin menkää hotelli Bristoliin! Bristol(http://www.bristol-adelboden.com/) oli siis mun hotelli ja ruoka oli jotain parempaa ku taivaallista. Joka ilta 5-ruokalajin ateria. Yleensä alkuruoan, keiton ja salaatin jälkeen olin jo ihan täynnä ja tulematta oli vielä itse pääruoka ja jälkiruoka. Viimeks Italiassa oon syöny yhtä hyvää ruokaa ku tuolla. Aamupala oli kans huippu, söin yleensä aamulla niin paljo, et rinteessä otin vaan kuuman kaakaon ja päivän ainut ruoka oli sit illallinen.

Sunnuntai oli sitte eka päivä rinteessä. 9 oltiin jo matkalla kohti huippua. Sää ei kuitenkaan ekana päivänä suosinu ollenkaan. Lunta tuli ihan sikana ja sumua oli niin ettei huipulla oikeesti nähny nenäänsä pitemmälle ja tuuli oli myös ihan tajuton! En oo ikinä ennen ollu sellasessa säässä rinteessä. Laskin tokalla laskulla ulos rinteestä ku aloin kattoo et mihin suuntaan muut menee. Luulin et olin paikallani mut tuuli puhalsi niin voimakkaasti et kuulu vaan naps ku sellanen rinteen reunassa ollu naru katkes ja mä putosin ulos rinteestä. Joo ei hirveesti naurattanu siinä vaiheessa. Onneks pääsin kömpimään takas rinteeseen ja pääsin ehjänä alas. Toi lasku oli kyllä yks kauheimpia kokemuksia ikinä! Ja rinne siis ei ees ollu jyrkkä. Se vaan et tuuli työntää sua sivuun ihan hirveellä voimalla, et nää nenääs pitemmälle ja täysin vieras paikka/rinne eli ei mitään hajua mitä on tulossa tai minne pitäs mennä ei hirveesti naurata. Selvittiin kuitenkin siitä laskusta ja laskettiin sitte oikeestaan koko eka päivä muutamaa suojasaa rinnettä, jotka ei ollu niin korkeella, joten näkyvyyski oli vähän parempi. Sitkeinä laskettiin kuitenkin 3 asti ja lähettiin Adelbodenin k-80 kahvilaan, jossa keski-ikä siis on 80 ja kuoleman väliltä. Sen jälkeen suuntasin omalle hotellille ja saunaan. Ei oo kyllä mitään parempaa rinteen jälkeen ku sauna! Tosin tunnelmaa kyllä hieman pilas saksalaiset miehet alastomine ei-trimmattuine ruhoineen. Jos itse omistaisin sellaisen vartalon ku näillä herroilla, niin yrittäisin peittää sen kaikin mahollisin keinoin.

Maanantaina olikin sitte haltija heilauttanu taikasauvaansa. Sää oli nimittäin muuttunu ihan päin vastaseks edelliseen päivään verrattuna: aurinko paisto pilvettömältä taivaalta koko päivän, joten koko paikka näyttäyty jo ihan eri valossa ku aiemmin. Pääsin eka kertaa testailee muitakin rinteitä ku niitä paria sinistä joita oltiin edellinen päivä tahkottu. Ja voin sanoa et jaloissa tuntu. Suomessa sitä ei ikinä tajua miten rankkaa laskettelu voi olla ku rinteet on niin lyhyitä, mutta täällä sen kyllä huomaa. Yleensä ku olin laskenu puolet rinteestä mun jalat tuntu siltä et nyt tuli stoppi ja oli pakko pitää pieni tauko. Ei sillä et tauoissa mitään vikaa ois ollu. Noita maisemia ois voinu katella kyllä ihan loputtomiin asti.

Säät jatku sitte loput 5-päivää yhtä aurinkoisina ku maanantai oli. Aurinkoenergiaa on nyt sitte varastossa jonkun verran et pitäs jaksaa vähän vielä näitä Brysselin koleita ilmoja ennen ensimmäisiä kevään merkkejä.

Loma oli siis ehdottomasti mitä parhain. Sopivasti urheilua, rentoutumista, hyvää ruokaa ja mahtavia maisemia. Siinä se lyhyesti. Varmaa on, että uudestaan täytyy tuonne vielä joskus päästä ja sillon on kyllä oma lauta mukana! Ei sillä et mun vuokralaudassa mitään vikaa ois ollu, mut kuitenki.