Lopun jälkeen koittaa aina uusi alku.

Taas yks keskiviikko takana! Joka siis luonnollisesti tarkottaa et mun keskiviikkojen rivistä saa pyyhkiä yhden viivan pois. Aika täällä on menny kyllä ihan super nopeasti ja tuntuu et ihan viimesiä vedellään jo. Mulla on kuitenkin vielä 2 ½ kuukautta jäljellä, joka ei kuitenkaan oo ihan mikään silmänräpäys.

Tällä hetkellä fiilikset on hiukan surulliset vaikka yritän koko ajan tsempata itteäni ajattelemaan positiivisesti. Takaraivossa on kuitenkin koko ajan ajatus että kohta tää kaikki hajoaa ja tosi tärkeeksi mulle muodostuneet ihmiset lähtee eri suuntiin. Tottakai tänne jää myös paljon asioita, joita tulee ikävä, mutta tärkeimmät kuitenkin lähtee mun tavoin. Kaikista hankalinta on varmaan se, että näistä mun parhaista kavereista täällä, mä oon se joka lähtee viimesenä. Ja mä inhoan jäämistä, sitä että muut lähtee ympäriltä ja ite vaan jää odottamaan omaa vuoroa. Niin ja inhoon myös odottamista..

Mutta vaikka oonki surullinen, en voi kuitenkaan olla näkemättä sitä miten mahtava vuosi tää on kaikkeudessaan ollu. En ikimaailmassa kuvitellu tapaavani täällä niin mahtavia ihmisiä joita tapasin ja siitä oon kiitollisempi kuin osaan ees sanoin kuvailla. Ymmärrän myös, että mahtavan vuoden hinta on nyt maksettava. Tässä tapauksessa se tarkottaa sitte sitä surua ja ikävää mikä syntyy kun kaikki kaverit lähtee eri suuntiin.

Mutta lopun jälkeen koittaa aina uusia alku ja mun alussa taitaa loikkia muun muassa tällasia veijareita.

http://www.textually.org/ kuva